Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
26.5.07En mä tiedä olenko mä rakastunut. Miten mä voisin tietää, kun en tiedä mitä se tarkoittaa, miltä se tuntuu? Ihastuminen oli helppo myöntää, se on kuitenkin vielä niin pieni juttu. Luulen, että rakastumiseen tarvitaan kuitenkin paljon enemmän kuin hetkiä. Mä tiesin, että toi on mahdollista, että mä vaan sanon ne asiat. Kesken lauseen plurpautan ne suustani ajattelematta etukäteen. Miettimättä tarkoitanko. Edes tajuamatta itse, mitä olin sanomassa.Oon punninnut fiiliksiäni ja tajunnut, että en mä voi olla rakastunut. En niin vahvassa merkityksessä, kuin tolle sanalle usein painoarvoa annetaan. Mä tykkään joo, varmasti monella eri tasolla. Samalla mä kuitenkin olen kirjoittanut tänne kyllästymisestä, epäilyistäni fiilisteni suhteen. Jos sama ihminen voi olla mulle hetkittäin yhdentekevä ja välillä koko hyväntuulisuuteni lähde, niin tuntuu se oudolta. Mä tiedän, ettei tunteita voi kytkeä päälle ja pois, joten miten voisin välillä sitten olla niin kylmäkiskoinen koko meidän juttua kohtaan? Jos olisin rakastunut. Leppis sanoi, että mä esitän jääprinsessaa ja että se on tökeröä. En mä ole tietoisesti sellainen ollut. Se itse osaa olla tosi kylmä ja välinpitämätön, ei päästä lähelleen. Onko siis mikään kumma, että itsellänikin menee varmistin päälle, jos koen oloni turvattomaksi ja ei-halutuksi? Mun mielestä se on ihan normaalia. Etenkin kun tässä nyt on käyty keskustelua jos jonkinlaista. Etenkin, kun se on osannut olla mulle tosi paskamainen, vaikkakin on pyytänyt jälkeenpäin anteeksi ja sanonut kivoja asioita. En mä halunnut minkään muuttuvan. Mulle riitti just se mitä oli. Toki mä inhoan sitä, että mun tekemiset ja olemiset ei riitä sille. En saa olla liian lähellä, enkä liian kaukana. Hieman tekee olon epämukavaksi, kun ei tiedä miten päin olla, että kelpaisi. Että ei tulisi satutetuksi. Toisaalta, musta olis kiva tietää, että tää juttu on jotain jollain tasolla merkityksellistä. Että mua ei pyyhitä pois sopivalla hetkellä, vaihdeta uudempaan malliin. Vaan, että kaiken tän jälkeenkin musta välitettäisiin, mun kanssa haluttaisiin olla ja mä olisin jotain jollain tasolla tärkeää. Elämäntilanteet ja jutut muuttuu, mutta tietyt asiat säilyy. Musta olis kiva säilyttää se mitä meillä oli. Ne kivat jutut. Vaikea sanoa mitä tästä eteenpäin. Jutellako ja jatkaako omia teitään? Jutellako ja päätyäkö johonkin toiseen ratkaisuun? Jotenkin tuntuu, että asioita on jäänyt niin paljon epäselväksi. Mitä tarkoitit sillä ja sillä, miksi reagoit näin ja miksi mulle tulee sellainen fiilis siitä ja siitä.. Leppis väittää, että miehet sanoo ja käsittää asiat niin kuin ne on ja naiset lukee niihin eri merkityksiä. Silti, kun eilen puhuttiin, se osasi kääntää omat sanomisensa niin, ettei koskaan sellaista ole tarkoittanutkaan tai luki mun sanomisiin, tekemisiin ja reaktioihin sellaista mitä en itse koskaan olisi edes tullut ajatelleeksi. En edes ole tajunnut, että jonkin asian voisi käsittää niin kuin se on käsittänyt. En mä halua jotain, joka ei halua mua. Mutta siihen mä en voi vaikuttaa. Olisin voinut ehkä tehdä joitain asioita toisella tavalla, olla työntämättä kauemmas, olla tekemättä nopeita ratkaisuja. Meistä jokainen kuitenkin tekee niin kuin itselle sillä hetkellä parhaaksi kokee, oli se oikein tai väärin. Joskus kaikkia asioita ei voi perustella ja selitellä, siltä vain on tuntunut, pelottanut, ahdistanut. Pakko lähteä suihkuun ja töihin. En saanut nukuttua, en oo syönyt. Välitilat on mulle mahdottomia, koski ne sitten tekemättömiä työ- tai opiskelujuttuja, ihmissuhteita, keskeneräisiä stressinaiheuttajia tai mitä vaan. 13:35 # |
|
|
|
|
