- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

19.3.07

 
Jumalauta, mikä vaalivoitto! Ihan tuskaista oli duunissa istua ja katella lukujen muuttumista. Kepun suosio pelotti, mutta siinä vaiheessa kun SDP oli kaadettu, alkoikin jännitys pääministerikamppailusta. Pääasia on kuitenkin se, että porvarihallitus mitä todennäköisemmin tulee ja että demarit ja kepu menetti yhteensä 12 (!!) paikkaa. En voi myöskään olla iloitsematta vasemmiston kahdesta miinuspaikasta, sitä ei lannista edes yksi vihreä pilvenpolttelija lisää eduskunnassa. Mieletöntä!

En silti voi kuin ihmetellä tuota äänestysprosenttia. Vittu, näitä tämän maan luusereita, jotka sitten vielä kehtaavat valittaa. "Natosta kansanäänestys!" Just, minkä äänestyksen te ootte muka ansainneet, kun ette täytä kansalaisvelvollisuuttanne vähimmässäkään määrin? Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ei edes yritä vaikuttaa asioihin, menettää oikeutensa kitistä.

Raskaustesti näytti yhtä punaista viivaa, huh. En sitten tiedä mihin lienevät Onnen Päivät kadonneet, mutta pääasia on se, ettei tarvitse lähteä miettimään näitä juttuja ensinkään. Eiköhän sekin aika vielä joskus tule, mutta toistaiseksi tää on ihan hyvä tilanne.

Olin Leppiksellä yötä ja oli ihanint! Tykkään siit ja seki must! Tai niin se ainaki sano!


10:32 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna