Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
22.3.07En osaa oikein sanoa nyt mitään. Kone on lataillut kohta 11 tuntia musiikkia ja aika hyviä biittejä onkin kovolle solahtanut. Väsyttää kovin, 9 tunnin päästä pitää olla opettamassa. Hyvä, että tulee rahaakin, koko viikon oon koululla kuitenkin pyörinyt noita kanditutkimuksia tekemässä.Kolme yötä mennyt Leppiksen viekussa, enää ei olla puhuttu suhteen tilasta. Josko molemmat (lähinnä minä!) nyt tajuaisi olla analysoimatta tätä keissiä sen enempää. Varmaa on se, että tykätään, vaikkei mitään muuta pystyttäisikään lupaamaan. Tai ainakaan en usko, että kummallakaan olisi syytä valehdella toiselle tykkäävänsä, jos asia ei niin olisi. Huolestuttaa vain, kun tekisi mieli olla sen kanssa koko ajan. Vaikka kuinka pidän itsenäisyydestäni, olen alkanut kaipaamaan Leppiksen seuraa. Vaikkei mitään ihmeellistä tehtäiskään, tuntuu sama rötvääminen ihan turhalta yksikseen. Jos voit olla tekemättä mitään seurassa, miksi pitäisi olla yksin? Olen jotenkin kovin ylpeä itsestäni. Tunnen niin positiivisia tunteita, enkä ollenkaan etsi huonoja puolia. Arvostan ja ihailen kovasti, mutten silti typerällä ja lapsellisella tavalla. Kovin vaikea selittää, mutta on niin mukava kun voi olla vilpittömästi iloinen toisen puolesta ja kunnioittaa tämän valintoja ja tekoja. Huomenna uusi auto ja metsään pikkulikkojen kanssa. Harrastusasiat seisoo, vaikka tehtävä homma on he-le-ve-tin pieni. Jotenkin fiilis on vaan niin kadonnut kaikkeen. Tuntuu, että haluaa vaan hetken elää itselleen, ei itsensä tai muiden kautta. Kyllä mä hommani hoidan, vaikka ne viimetippaan nyt jääkin. Antakaa vaan hetki armoa, jooko. Jotenkin on sellainen kutina, että jossain latautuu vuosia tyhjillään ollut akku ja sitten alkaa Duracell-meno taas. :) 23:02 # |
|
|
|
|
