Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
11.2.07Katsoin 50 first dates ja olenkin siitä lähten parkunut silmät päästäni. Voi perse.Puhuttiin Leppiksen kanssa eilen illalla puhelimessa, eikä se möksännyt mulle, vaikka olinkin ollut tiuskis. Olivat poikien kanssa luonansa ja baariin menossa. Puhuttiin, että nähtäis sunnuntaina. Soitin kuitenkin Tanyalle ja selvitin niiden baarisuunnitelmat ja lähdin lekuriin. Hain antibioottikuurin apteekista ja suuntasin autolla baariin, jossa tytöt jo oli. Join yhden siiderin ja paljon vettä. Ei ehditty kauaakaan olla paikassa, kun bongasin Leppiksen toimittajakaverin. Lyöttäydyttiin poikien seuraan hetkeksi ja Toimittaja kyseli Leppiksen ja mun tilanteesta ja tuleeko meistä mitään suurempaa. Sanoin, etten usko niin, koska Leppistä ei kiinnosta tarpeeksi. Toimittaja totesi sen olevan paskapuhetta, mikä tietysti sai mun sydämen hetkeksi läpättämään. Höpöteltiin niitä näitä, myös kyseistä aihetta sivuten ja sitten Toimittaja kavereineen jatkoi matkaa Luxiin. Halattiin lopuksi ja ajattelin taas kuinka hiton mukava ihminen sekin on, kiva tutustua sellaisiin. Tanssahdeltiin tyttöjen kanssa ja jossain vaiheessa Leppis soitteli. Sovittiin, että heitän sen kotiin. Kaikkien ärsyttävien raitapaitaisten ylijurristen miesten ja rokkaavan hipinretkun ja mäkkireissun jälkeen kyydissä oli sekä Leppis, että Tanya. Jälkimmäinen kipattiin ensin kotiin ja perillä Leppiksen luona kysyi hän josko jäisin yöksi. Taisi olettaakin sitä, mutta kun sanoin, ettei ole kutsuttu, esitti vielä virallisen kutsunkin. Melkein nukahdin kainaloon, kun toinen oli jo silittelyyni sammahtanut. Irrottauduin halista ja käännyin ympäri ja tunsin kuinka Leppis veti kiinni itseensä, piti tiukasti ja upotti sormensa omieni lomaan. Tuntui niin turvalliselta ja hyvältä. Nyt tuntuu niin kovin kaukaiselta tuo viimeyön muisto. En tiedä mitä tästä tulee, mutta sydämeen sattuu jo nyt. Neljään vuoteen ei mikään ole tuntunut oikeasti miltään. Neljään vuoteen en ole itsestäni uskaltanut antaa, en ole tuntenut oloani näin hyväksi. Onhan tässä matkan varrella ollut niin Tinasotilasta, Peikkopoikaa kuin Setääkin, mutta täysin eri tasolla. Aina hoen täällä kuinka rakastan ja voi iih, mutta tunnevammainen kun olen, katoaa se tunne noin viikko eron jälkeen, enkä muistakaan koko tyyppiä enää. Pelottaa, jos Stadin Kylmin Sydän (TM) nyt on muka oikeasti sulanut. Vaikka kuinka yritän uskotella itselleni, etten välitä ja että tää on vain ohimenevää, pelottaa samaan aikaan toinen optio. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tällä sadulla olisi onnellinen loppu. Tiedän hänen olevan hitaasti lämpeävää tyyppiä. Asiasta eilen Toimittajankin kanssa puhuneena, tuntuu siltä, etten ehkä halua odottaa tietoa siitä, ettei Leppis tunnekaan mitä ehkä joskus itse toivoisin. Jos edes tietäisin mitä itse tunnen tai haluan. En halua mennä taas rikki. Sydän käskee lopettamaan nyt. Järki sanoo, että katsele rauhassa ja nauti siitä mitä nyt on. Koskahan mä olisin järjellä näitä juttuja miettinyt.. 23:21 # |
|
|
|
|
