- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

25.12.06

 
Tämän postaus sisältää elementtejä, joita saattaisit löytää ennemmin Vaniljasuklaan blogista kuin täältä. But here we go:

Eilen kävin heittämässä lyhyen työvuoron, jonka jälkeen ajoin suoraan äipälle saunomaan ja syömään. Pikapikaa oman kodin kautta Tanyalle joululahjojen vaihtoon ja aloittelemaan. Tyttöjen kanssa sitten tutun taksikundin kyydillä stadiin yhdentoista aikaan.

Ensimmäisessä baarissa oli vain vanhoja miehiä ja teinikersoja. Vaihdettiin siis nopeasti paikkaa ja se osoittautui kannattavaksi. Porukkaa oli liikkeellä kiitettävästi, eikä mikään tuntunut aluksi poikkeavan tavallisesta viikonlopun baari-illasta. Ympärilleen katsellessa rupesi kuitenkin huomaamaan yhä enemmän yksin liikenteeseen lähteneitä ihmisiä suurien kaveriporukoiden lisäksi. Jengi oli selkeästi tavanomaista paremmalla tuulella.

Vientiä oli kuin karjamarkkinoilla. Ympärillä pörräsi jos jonkinlaista varteenotettavaa miestä ja flirttiä riitti. Nämä hylkäsin: kulmapöydän kalju, jonka kanssa pidettiin silmäpeliä; nauravasilmäinen pitkätukka baaritiskin reunalta; iso ja lihaksikas juomaa tarjoava HD-kundi - vain aivot puuttuivat; kaveriporukassamme ollut jamppa, joka lähtiessään oli heittänyt kaverille käyntikorttinsa mulle annettavaksi - mikään ei vain sytyttänyt; hassu toimittaja, joka jostain syystä otti numeroni sekä pieni intialainen mies - just say no! Lisäksi oli muutamia hauskannäköisiä random-ehdokkaita, mutta löydettyäni toimittajan kaverin, olin jo päätökseni tehnyt: Mikko Leppilammen näköinen mies, jonka silmiin voisi halutessaan koittaa hukkua.

Koko illan kestänyt kissa ja hiiri-leikki päättyi päänahkaa kihelmöivään suutelusessioon ennen lähtöäni. Käsittämätöntä, miten kaikki loksahti heti kohdalleen! Sopivasti imua, hampaita ja kieltä - täydellinen suutelupartneri mun makuun ja se jos mikä on harvinaista. Kouluttamisvaihe saatiin siis skipattua ja keskityttyä suoraan itse asiaan.

Köröteltiin taksilla Tanyalle hakemaan kamojani ja jatkoin siitä matkaa tämän Leppilammen luo. Täydellinen yhteensopivuus ei loppunut pelkästään suutelemiseen, vaan muutkin palat loksahtivat paikoilleen - useita kertoja. Ihan mukava jouluyllätys, noin kokonaisuudessaan, eikä ilmeisesti jää yhteen kertaan. Tänään tuli jo kutsu tulla hellimään, mutta ei taida paikat kestää uusintaa. Ehkä huomenna..


22:46 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna