- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

30.12.06

 
Netti on kotoa poikki, kiitos Soneran loistavan toiminnan. Onneksi ei ole paljoa kotona tehtäviä töitä tällä hetkellä. Tai siis on, mutta ei mitään, mitä ei voisi siirtää tehtäväksi viimetipassa kiukulla ja paniikissa. Päivittelen siis taas, kunhan Elisan mies tulee laittamaan perjantaina irti nyppäämänsä piuhan takaisin.

Viime päivät on menneet mukavasti Leppiksen kanssa, päällä, alla, edessä ja kainalossa. Joka toisen yön olen nukkunut kotona, yö yöltä huonommin. Se taas on huono enne, kun ottaa huomioon koko ajan kiihkeämmäksi muuttuvan tilanteemme; tarkoitan sitä kuinka usein nähdään ja kuinka paljon aikaa yhdessä vietetään. Näistä crash-boom-bang-suhteista kun on kokemusta jo ennestään. Noh, nautitaan vielä, kun on nautittavaa. Toisaalta, yhteydenotot on tulleet Leppiksen puolelta jokaikinen kerta, joten melkoinen vaikutus on tehty. I don't mind the attention though.

Tämä vuosi tuntuu loppuvan ihan mukavissa merkeissä. Yhtä mukavia fiiliksiä toivotan kaikille ja ennen kaikkea itselleni myös seuraavaksi vuodeksi. Welcome year 2000 and seven!


21:43 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna