Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
16.10.06Sain kuulla tänään terveydentilastani asioita, yksikään niistä ei ollut positiivinen. Mietin viitsinkö jatkaa yliopistolla, koska valmistumiseni ei ole varmaa. Mietin viitsinkö ylipäätään tehdä enää mitään järkevää. Miksi en vain nauttisi olostani ja tekisi sitä, mikä parhaalta tuntuu? Tässä psykoositilassa niitä ovat lähinnä tupakointi (jonka jo lopetin ja aloitin uudelleen, sillä eihän sen nyt enää ole väliä), syöminen ja liiallinen alkoholin nauttiminen. Olen niin turta. Tulevaisuus meni jo.Miten vuosien varrella kuullut huonot uutiset voivatkaan muuttua yhä huonommiksi? Luulin, että pohja tuli vastaan jo aika tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten. Shit, had I known it was just a start. And this is the end. Ystävät on näiden päivien (mitä onko mennyt jo puolitoista viikkoa..?) aikana punnittu. En kaipaa enää mukakavereita, enkä niitä joille sopii olla ystävä, kun se omaan aikatauluun ja jaksamiseen passaa. Puolestani saatte tehdä ihan mitä lystää, kunhan pysytte kaukana musta. Vittu, että hajottaa. Samaan aikaan ei tunnu miltään ja tuntuu ihan kaikelta. Totean, että fuck, hävisin kropalleni, joka vihaa mua ja on päättänyt tappaa mut väkisin. Mikäs siinä. Lets go with the flow. Olo on kuin aineissa: ei näe selkeästi ja silti kaikki on vihdoinkin selvää. Näin sen pitikin mennä; en olisi osannutkaan kuvitella itseäni äidiksi, vaimoksi, mummoksi, vanhaksi. Elämä on. 15:02 # |
|
|
|
|
