Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
9.3.06PaskatyhmäinhaBloggeri ei päästänyt päivittämään aiemmin. Aina kun ehdin koneelle, oli systeemi down tai jäi vaan jumittamaan. Hmph! Naistenpäiväpostaus tulee siis kovin myöhässä.10 ruusua, 60 minuuttia, 100 salamaa Naistenpäivä oli ihanin ikinä. Käytiin lounaalla, pöydällä on kimppu tummanpunaisia ruusuja ja se, mitä makuuhuoneessa tapahtui, oli jotain aivan säkenöivää. Sellaista, mitä oli pakko hehkutella vielä tekstareilla jälkikäteen. Juuri sellaista, että hymyilyttää vielä tänäänkin, kun muistelee. Uskomattoman ihanaa, suloista, kiihkeää, ennenkokematonta. Ja minä kun olin miettinyt, että tämä saattaisi olla jo se kuuluisa viimeinen kertamme.. Ei helvetissä! Tajusin just, että eilen taisi olla sellainen päivä pitkään aikaan, ettei kumpikaan sanonut tykkäävänsä toisesta. Eiköhän se ollut ilmiselvää kummallekin, vaikka jälkikäteen makoillessa olisi rakkaudentunnustukset voineet olla herkässä. Jotkut asiat vaan tietää ja tuntee. Illalla tapasin Hannan, lukiokaverini vuosien takaa, johon törmäsin kuntomessuilla. Kolme tuntia meni kuin siivillä ja kuulumiset tuli suurpiirteisesti vaihdettua. Oli hassua kuulla keille kaikille vanhoille tutuille oli siunaantunut lapsia ja ketkä olivat päätyneet yhteen kenenkin kanssa. Miten ne rentuimmat pojat ovat ehtineet edelle meistä valioluokan tyttösistä? ;) Tavataan Hannan kanssa varmasti jatkossakin ja puhuttiin jo alustavasti luokkatapaamisen järjestämisestä. Huisia! Tiian postaus sai taas ajatuksia päähäni. Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun pitää aina toitottaa, että elämässä pitää mennä eteenpäin? Pitää saavuttaa ja tulla joksikin. Pitää suorittaa ja suoriutua, tähdätä ylös eikä antaa periksi. Samaa kaavaa pitäisi noudattaa ja menestyä. Paskanvitut, sanon minä. Itse olen tehnyt asioita hankalimman kautta, enkä sitä kenellekään suosittele. En ole suorittanut lukiota kolmessa vuodessa ikäkavereiden kanssa. En myöskään heti tiennyt, mitä hommia haluan isona tehdä ja alkanut opiskelemaan alaa. Olen ollut useammassa työpaikassa kuin moni ikäiseni ja työkokemusta on takana 13 vuotta. Olen työskennellyt niin kaupan- kuin logistiikankin alalla, turvallisuushommissa sekä lastenhoidossa. Jakanut Hesaria, vastannut puhelimeen, myynyt, ostanut, asiakaspalvellut, kouluttautunut ja kouluttanut, tehnyt pätkätöitä ja ollut vakituisessa työsuhteessa. Kelan rahoihin ei juuri ole tarvinnut turvautua tai kotona maata. Kadunko jotain? En helvetissä. Mikä kiire elämässä on elää se loppuun? Noudattaa kaavaa? Olen saanut tehdä sitä työtä, josta olen kulloinkin nauttinut. Olen saanut kokeilla eri hommia, löytää sen omani. Jos olisin noudattanut kaavaa, olisin tällä hetkellä merkonomi tai ehkä jopa jatko-opiskellut tradenomiksi. Toimisin kaupanalalla, enkä todellakaan pitäsi työstäni, vaikka sietäisinkin sitä. Olisin ehkä naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa elämä olisi jo kauan sitten menettänyt hohtonsa ja meillä olisi kouluikäiset lapset. Saattaisin jopa olla hetkittäin ihan tyytyväinenkin. Onnellisen tietämätön paremmasta. Mutta mitä siitä! Olen ollut onnellinen koko ajan, matkalla tuntemattomaan. Olen elänyt ja kokenut. Olenko katkera, etten alkanut opiskelemaan yliopistolla ikäisteni kanssa? Viettänyt hulluja opiskelijavuosia juurikaan opiskelematta? Tai ehkä valmistunut ennätysajassa ja saanut viran jo? En todellakaan. Miksi muuttaa jotain, mikä on ollut hyvää? Kuten sanottu, olen tehnyt valintoja, jotka ovat tehneet minut onnelliseksi. Se, etten jonkun toisen silmissä ole ehkä toiminut kuten minun pitäisi ja pyrkinyt koko ajan eteenpäin, ei todellakaan tee elämästäni huonompaa kuin muiden. Eikä se todellakaan tee kokemuksistani tai tekemisistäni vähempiarvoisia. Sitä paitsi, joskus tekee ihan hyvää olla hetki paikoillaankin.. Huvittaa, kun ihmiset miettii, mikä on elämän tarkoitus. Mä oon tiennyt sen jo muutaman vuoden. Ehkä siksi voi olla näin rauhassa ja tyytyväinen, eikä tarvitse sinkoilla. Ei perustaa perhettä ja työntää lapsia tahdissa ulos. Eikä todellakaan siksi, että se olisi joku helvetin yhteiskunnan normi. On ihanaa olla minä! Just nyt, tällä hetkellä, huomenna. Minä, jolla on menneisyys, joka tekee minusta minut. Minä, jolla on edessä asioita, joista vain minä voin saada itseni kokoisia onnellisuuden kicksejä, minulle sopivia! Sitku mä oon iso, niin musta ei tule palomiestä eikä sairaanhoitajaa. Musta tulee onnellinen. 23:54 # |
|
|
|
|
