Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
8.2.06Synttäreiden jälkeen pyysin teitä lukijoita arvaamaan ikääni. Kolme vuotta on kirjoittelua takana ja missään vaiheessa en ole tietoisesti ikääni paljastanut. Ei sillä, että olisi jotain salattavaa. Kirjoittelu on muutenkin muuttunut alkuajoista, jolloin en uskaltanut kirjoittaa edes lähimmistä ihmisistä nimillä, en kertoa ammattiani ja parisuhteestakin piti kirjoittaa vain päällisin puolin. "Ettei kukaan vain tunnista."Tässä välissä on tullut pohdittua YAD:in siirtämistä kotisivuille, kuvien ja muiden faktojen sekaan. Jokin kuitenkin vielä estää. Ehkä se tosiaan johtuu ammatistani, ehkä siitä, että Helsinki, Suomi ja maailma on kuitenkin niin pieniä paikkoja että en halua vastaantulevan kaduntallaajan kommentoivan kaverilleen, että hei, oon lukenu ton päiväkirjaa. Oppilailta kuulee päivittäin, kuinka "Oltiin tänään keskustas ja nähtiin siis öbaut kuus tyyppii ainaki galleriast!" Elämänsä täysin julkiseksi tekemisessä on haittansa.. Vanskuliini kuitenkin kysäisi, että vastasinko koskaan saamiini ikäarvailuihin. En vastannut. Arvauksia tuli kolme kappaletta: 24, 26 ja 27 vuotta, jotka kaikki olivat väärin. Parhaiten itseäni kuvaava sananparsi "Reilusti yli parikymppinen mutta silti teini :)", oli lisätty yhden arvauksen jatkeeksi. Semmoinen olen! En usko, että ikä kertoo ihmisestä mitään. Se voi kertoa kuinka paljon jollakulla on elämänkokemusta takana, mutta se voi myös antaa täysin väärän kuvan ihmisestä. Jos olisin tuijottanut ikää numeroina, en varmasti olisi tavannut monia hienoja ihmisiä. Tätini ja enoni ovat minua 11 ja 13 vuotta vanhempia. Olen aina uinut kuin kala vedessä heidän seurassaan, yhteisissä bileissä, mökkijuhannuksissa. Ollut yksi gängistä. En halua, että elämääni luettaisiin XX-vuotiaan silmien läpi tai sitä tulkittaisiin, mikäli siis päiväkirja kotisivuillani olisi, ulkonäköni, ammattini tai elämänkatsomukseni kautta. Lukekaa sitä ennemmin niiden tapahtumien ja tunteiden kautta, joita tänne kirjaan. Itseäni varten tätä kuitenkin pääasiassa kirjoitan. Äsken tulin junalla töistä ja vastapäätä istui papparainen, joka jutusteli minulle ja naiselle, joka teki sudokuja samaan aikaan. "Joo-o, joo-o. Ne ymmärtää, jotka on nähneet elämää." Näinhän se on. Ja elämää oli se papparanenkin nähnyt, vaikka kertoikin olevansa aivan pilvessä. Kuulemma jäänyt koukkuun vuonna 71 ja mikä parasta, kannabis sativahan on luonnontuote toisin kuin alkoholi! "Älkää musta välittäkö, en mä puhu kuin Malmille asti", tokaisi pappa ja hörähti nauramaan. Unettaa. Huomenna ryhmätyön esittely, toivottavasti menee hyvin. Äipän avuksi illalla shoppailemaan ja tarkoitus olisi käydä hiihtämässä ennen sitä. Katsotaan olenko vielä kovin flunssainen. Nyt peittojen alle lämpimään kirjan kanssa, tsaudepaude! 22:14 # |
|
|
|
|
