17.2.06
Jäi taas tänään luento välistä, harmittaa. Töissä meni eilen puoli yhteen asti, joten tänä aamuna ei ollut toiveitakaan päästä hereille ihmisten aikaan. Näin jopa unta, että olin nukkunut pommiin, kadottanut kirjastokorttini ja tapellut eksäni kanssa. Turhan elävä uni, hitto soikoon.
Pitäisi könystellä tuonne verkkokellariin ja kaivella rinkka ja makuupussi esille. Onneksi en muista kuinka paljon kamaa siellä on mutsin muuton jäljiltä ja tämä tavoite tuntuu vielä tällä hetkellä saavutettavissa olevalta. Autokin pitää tyhjentää ja laittaa vararengas paikoilleen kontin alle, jos vaikka konttia tarvitaan johonkin fiksumpaan. Tarttee katsella lämpimiä vaatteita mukaan ja käydä matkalla kaupassa hakemassa iltapalat ja Snören-nauhaa lapsille.
Väsyttää. Sattuu hartioihin. Tekisi mieli lähteä hiihtämään ennen kuin starttaan kohti möksää ja Setää tapaamaan. Käsi ei välttämättä kyllä kestä otetta sauvasta, damn.
Joku sosiaalitapausperhe riehui eilen Areenalla. Isä kuristi poikaa, poika pyöritti äitiä pyörätuolissa, äiti huusi ja kimitti avuttomana, isä meinasi lyödä äidin pään ovenkarmiin, poika uhkasi tappaa kaikki ja äiti olisi halunnut nähdä Heikki Harman, jonka on tuntenut jo lapsuudesta. Tie vei kuitenkin kotiin ja paikalle saapunut taksikuski mahtoi kiitellä kyydistä onnessaan..
Tuon aineissa olevan sekopääporukan ulosohjauksessa jäi sitten käteni näppärästi kahden oven puristukseen. Joku ruhjoutuma siihen tuli, tunto oli poissa jonkin aikaa ja sen jälkeen tuli tykyttävä kipu. Kaikki sormet toimivat, mutta edelleen tuo on turvoksissa ja vaihtamassa väriä nätin sinimustaksi. Yet another warhero, buah.
Ei kai se auta kuin koittaa saada itsensä hereille ja liikkeelle. Oikeasti parin tunnin sisään pitäisi jo olla siellä kaupassa ja matkalla metsikköön. Täytyy muistaa ottaa joku koulukirja luettavaksi, ettei ihan mene hukkaan moinen lomailu.. Ja sukset tietysti kanssa, jos vaikka sunnuntaina ehtisi Vihtiin hiihtelemään. Huippukelejä ainakin luvattu viikonlopuksi, parhautta! Nyt täytyy vain toivoa, ettei metsässä ole julmetusti lunta, sillä joudun tarpomaan ilman lumikenkiä, hrrr. Pää hajoaa, jos vallit on lonkkaan asti, se on varma homma..
Viikonloppua kaikille!
11:31 #
|
|