Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
7.2.06En jaksaisi kommentoida eilistä, mutta sanotaan näin, että kiivasta tekstiviesti- ja sähköpostisananvaihtoa tuli käytyä liittyen eiliseen postaukseeni. Uskomatonta, mutta koko luottamus/vastuuepisodi sai täysin näistä asioista irrallaan olevan loppuhuipentuman, jonka seurauksena tapojeni vastaisesti huusin puhelimessa naama punaisena. Kotiin pääsin vasta kasin aikaan illalla, eikä kiukku ottanut laantuakseen, joten kirjoitin pitkän sähköpostin kyseisille henkilöille sekä heidän taustatahoilleen.Tänään saapunut vastaus alkoi sekä vituttaa että naurattaa. Jotkut ne vaan eivät usko omista nuppusistaan mitään pahaa. Eivät kai, itsehän ovat heidät kasvattaneet ja samalla siinä joutuisi katsomaan peiliinkin. Vaan odottakaapa vain, jos sama vääryys kohdistuisi heidän omiin pikkupalleroihinsa, niin silloin vasta helvetti repeäisi! Mulla on salainen pahe. Semmoinen, jota en julkisesti voisi kertoa, koska tietäsin loukkaavani tiettyä ihmisryhmää. Ei, en syö omia eritteitäni, eikä mitään vastaavaa. Mua vaan kuvottaa suunnattomasti tietynlaiset ihmiset, enkä ala tässä nyt erittelemään millaisesta ihmistyypistä on kyse. Okei, noita ihmisryhmiä, joita en voi ymmärtää on toki monia, mutta tää yks käy mun niskavilloihin pahiten. Siihen liittyen olen laatinut pitkäaikaissuunnitelman. Oma peilikuva on aina ollut jotenkin vääränlainen, eikä käsitys omasta ulkonäöstä ole muuttunut vuosiin. Painoindeksini on todellakin normaali (eli 20.1-24.9) mutta se ei riitä. Eikä riitä sekään, että yli puolet vaatekaapin sisällöstä on muuttunut suuriksi kauhtanoiksi, joita ei voi kuvitellakaan pitävänsä ihmisten ilmoilla. Viimetalviseen toppatakkiin hukkuu sisälle. Silti en näe muutosta. Peilistä katsoo edelleen se tyttö, jota pulleana ala-asteikäisenä haukuttiin läskiliisaksi. (Viidennellä luokalla olin 170cm pitkä ja painoin 60kg..) Niinpä tavoitteenani on tiputtaa 14 kiloa ylimääräistä rasvaa. Tavoitteen toteutumisaikataulu on syyskuuhun 2006, jolloin tuon samaisen painoindeksin mukaan olen jo alipainoinen. Jos painonlasku pysähtyy ennen tavoitetta ja koen muutoksen riittävän, siihen on oltava tyytyväinen. Jokainen tietää kuinka helposti ylimääräiset läskikilot karisevat, mutta mitä lähempänä ollaan ihannepainoa, sitä vaikeammaksi touhu muuttuu. Katsotaan kuinka akan käy. Kalliiksihan tämä tulee uusia garderoopia vähän väliä, mutta uskon sen kannattavan loppupeleissä. Ongelmalliseksi tuon kilomäärän karistamisessa tekee kasvava lihasmassa, mutta sitä murehdittakoon myöhemmin.. Olin niin pirun ahkera, että tein aamulla yhden koulutyön ja palautin sen tänään ja äsken väsäsin osuuteni torstain ryhmätyöprojektista. Olen niin ylpeä itsestäni, että menen sohvalle retkottamaan ja katsomaan Salkkareita ensimmäisen kerran tänä vuonna! 19:36 # |
|
|
|
|
