-
Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
25.12.05![]() Sain tuommoisen paidan joululahjaksi ja olo on kieltämättä vähän tuollainen. Nähtiin perjantaina Sedän kanssa. Voi niisk. Helvetillisen ajomatkan jälkeen (jouluruuhka, kurja keli ja pissapojat eivät toimineet, joten piti pysähtyä motarilla heittämään lunta tuulilasiin X kertaa) tuntui vaan niin hyvältä heittäytyä toisen kaulaan ja olla tiukassa rutistuksessa turvallisessa tuoksussa ja tuntea tutut suudelmat kaulallaan. Käden paikka oli taas toisessa lämpöisessä kädessä, pää rinnalla, suukot otsalla. Niin ihanaa, niin suloista, niin ikävöityä. "Mulla on ollut ikävä sua.." "Niin mullakin sua.." "Koska me taas nähdään.." Paras joululahjahan tuo oli, viettää pari tuntia yhdessä ja lopuksi kuherrella autossa kuin teinit. Tuli niin hyvä ja lämmin olo. Meillä on sittenkin vielä jotain, mistä kumpikin oli jo luopumassa. Olen tehnyt pitkää päivää töissä, jouluaattonakin 11 tuntia. Lähdin ennen puoltayötä töistä ja kävin sytyttämässä kynttilän isän haudalla. Itkuksihan se meni siinä jutellessamme ja kaikki tuntui mustaakin mustemmalta. Ajoin vielä Malmille mamman haudalle ja voi, kuinka kaunista siellä olikaan. Satoja kynttilöitä sankariristin ympärillä, edessä, vierellä, takana kallioilla. Vähän harmitti, että olin jättänyt kännykän autoon, olisin napannut kuvan siitä rauhoittavasta näystä. Hymyillen lähdin kotiin, joulun rauha vihdoin sisälläni. I'm going to be just fine.. 21:17 # |
|
|
|