- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

22.12.05

 
Joskus, kun on oman elämänsä kanssa solmussa, tuntuu siltä, että mikä tahansa apu on tarpeen. Tänään oli ensimmäinen käyntini ennustajalla. Yritin kirjoittaa muistiin kaiken mitä kuulin itsestäni, luonteestani ja tulevaisuudestani. Ei kaikkea voi kuitenkaan muistaa. Täytyy silti sanoa, että ennustushetkellä suurin osa kuulemastani tuntui järkevältä ja jotenkin omalta. Joihinkin tuleviin asioihin on vaikea suhtautua ja niitä on turha sen enempää pähkäillä. En halua kirjoittaa, mitä korteista näkyi, mutta syntymäaikani perusteella minusta sanotaan seuraavaa:

Olet älyllisesti loistava ja terävä ihminen, jolla on hyvä mielikuvitus. Sinussa on runsaasti yksilöllisyyttä, luovuutta ja aloitekykyä. Sinulla on myös hyvät puhelahjat. Numero 1 antaa sen voiman ja sysäyksen, jolla maailmaa liikutellaan. Itseluottamuksesi on hyvä ja kunnianhimoa riittää. Viihdyt itsenäisessä työssä tai johtavassa asemassa paremmin kuin muiden alaisena, sillä sinulla on voimakas vapauden ja riippumattomuuden tarve. Persoonallisuutesi on näkyvä ja haluat olla tärkeä, huomattava henkilö. Luota itseesi. Älä niin sanotusti seiso vuoren juurella, kun paikkasi on sen huipulla.


Minut tuntevat ihmiset voivat sitten olla tuosta mitä mieltä haluavat. Tärkein asia kuitenkin on, että itsellä on nyt hyvä ja rauhallinen olo. Olipa syynä sitten ennustajan korttien kertomiset tai purkautunut stressi ja edessä oleva loma, tai mikä muu tahansa. Nyt on sisällä rauhaisaa ja se on tärkeintä.

Olisipa vaan kotikin rauhaisa ja jouluinen. En ehtinyt siivota laisinkaan, joten huomenna toivottavasti saan kaiken tehtyä. Olin muuten hirmu tuhma, avasin jo saamani joululahjat, enhän aio joulua edes viettää..


20:50 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna