Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
7.11.05Tänään annoin periksi ja päätin lakata taistelemasta. Aamulla olin käynyt suihkussa, meikannut, pukenut ja laittanut itseni muutenkin valmiiksi yliopistolle lähtöä varten. Lääkepurkilla käydessäni huomasin, että Vitun Kalliit ovat loppumassa. Yksi ajatus johti toiseen ja kolmanteen ja lopulta pystyssä oli masennusitkukohtaus. Istuin ja itkin meikit poskille ja totesin, että mä en vaan jaksa enää. Mulla ei yksinkertaisesti ole enää voimia taistella Saatanaa vastaan, joten luovutin. Meilahden sairaala kutsuu. Katsotaan pystynkö menemään sinne ilman katkaistua haulikkoa.Jostain sentään huomaa vielä, että on Onnen Päivät. Naishormonit jyllää, sillä muuten tuskin olisin tätä päätöstä tehnyt. On se nyt saatana, ettei nainen voi edes valittaa enää kuinka hankalaa on kun on menkat ja kuinka ne estää tekemästä kaikkea kivaa ja aina pitää vaan kärsiä! Onneksi vakiokitinäni ei katoa mihinkään ja seuraavat 2 opintopistettäkin tulee aiheesta 'Yliopisto motivaation tappajana'. Puhuin Sedän kanssa hetki sitten ja tuli kova ikävä. Onneksi se tulee lauantaiaamuna mun luo aikaisin, saadaan olla edes muutama tunti yhdessä ennen töitä. Täytyy varmaan jutella myös vähän meistä, pakko saada edes jotain konkreettista, jonka avulla jaksaa vielä nousta aamuisin. Mulla pitäisi olla joku suodatin tässä tietokoneettimessa. Koipi-Jarkon seuraaminen ei ole ollut viime aikoina ollenkaan yhtä antoisaa kuin ennen, mutta tälle päivälle osui pohjanoteeraus. Prinsessat eivät halua tietää toisten planeettojen asukkien elämäntavoista ihan kaikkea. Muistuu mieleen kokemus vuosien takaa, kun istuin ensimmäisen poikaystäväni olohuoneessa. Ohuen seinän takana oli vessa ja sen ilotulituksen jälkeen ei kyllä tehnyt yhtään mieli pussailla enää. Forgive me the pun, mutta istuiksin siinä sitten paskajäykkänä loppuajan. Nyt tekemään sapuskaa ja sitten loppuillan voikin viettää englantilaisen kirjallisuuden parissa. Oh joy. 18:10 # |
|
|
|
|
