Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
17.11.05Saikku ohi. En ole täysin tyytyväinen saavutuksiini. Kyllä se vaan niin on, että mitä vähemmän on aikaa, sitä tehokkaammin se tulee käytettyä. Tärkeintä oli kuitenkin, että sain viikon hommat pois alta, yhden tutkimussuunnitelman ja kaksi käännöstä. Ensi viikon hommia voikin alkaa sitten stressata jo kohta..Oon nukkunut paljon huonommin kuin yleensä. Tosin, päiväunilla saattaa olla jonkun verran vaikutusta. Ihmeen hyvin oon kuitenkin jaksanut herätä aamulla. Viime yönä taistelin kahteen asti ja sitten vihdoin nukahdin lukuisten itkujen jälkeen. Pää oli täynnä ajatuksia ja välillä nousin kirjoittamaan niitä paperille. Kirjoitin pitkän kirjeen äidilleni, jota tuskin tulen lähettämään. Löytäköön sen sitten jäämistöstäni. Päätin myös tehdä testamentin, täytyy ensin vähän tutkia asiaa. Tein myös jotain, mitä en ole tehnyt vuosiin. Rukoilin, vaikka en kuulu edes kirkkoon. Tuntuu vahvasti siltä, etten elä elämääni oikein. (Äippä on muuten luvannut ottaa yhteyttä siihen samaan ennustajaan, jolla se kävi vuosi sitten. Mun täytyy käydä kuulemassa johtaako tää mun elämä yhtään mihinkään.) Veriarvot oli suht ookoo. Tulehdusarvot matalammat kuin viimeksi, mutta silti selvästi koholla. Valkosoluja on veressä niin paljon, että kohta aletaan kaiketi etsimään jostain kohtaa kroppaa syöpää kun samaan aikaan kärsin pahasta anemiasta. Veikkaan, että verenpainekin on tosi alhainen. Viimeksi mitatessani se oli 102/61. Voisikin pyytää lekurin mittaamaan sen ensi kerralla. Kävin shoppaamassa töitä varten toppahousut, paksut hanskat ja villasukat. Kaikki yhteensä alle 20 eurolla, whee. Nyt sopii sataa vaikka vanhoja mummoja! Olipas muuten vaikeaa löytää sopiva koko ja istuvat housut. Lopulta löysin mustat toppikset oransseilla lahjeviivoilla kokoa 36. Kassalla niiden hinta putosi vielä muutaman euron, kun tuotelappu puuttui pöksyistä kokonaan. Kivaakivaa. Mitähän tekisin noille kaikille liian suuriksi jääneille vaatteille? Kai se on vaan uskottava, että pienenen vaikka mielestäni vaaka ja peili näyttää edelleen samalta. Oon kuvitellut, että omat vaatteet on vaan kauhtuneet ja venyneet, mutta kun kaupassakin saa aina hakea rekistä pienempää kokoa jokaisen sovituksen jälkeen, niin ilmeisesti jotain tapahtuu. Arvokasta lihasmassaa on kyllä kadonnut samalla, vaan ehkäpä keväällä saisin aikaa senkin asian korjaamiseen. Pelottaa se uusi lääkitys, toivottavasti sillä ei ole vaikutusta painoon.. En halua kantaa enää ikinä mitään ylimääräisiä kortisonikiloja! Nyt ruokaa napaan ja töihin kolmeksi. Sitten alkaakin viikonlopun työputki. Setä tulee sunnuntaina herättämään mut aamulla. Pitäisköhän antaa sille avain, että saa tulla suoraan peiton alle.. ;) 12:31 # |
|
|
|
|
