Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
26.11.05Itkettää ja on paska fiilis. Eilen tuli tehtyä 19 tuntia töitä ja jonkun verran väsytti, kun tänään revin itteäni sängystä ylös, jotta ehtisin -yllätys, yllätys- töihin. Tulin just duunista ja tunnin päästä pitäis taas lähteä. Oon kai vaan jotenkin niin loppu, että masentaa. Tekis mieli kertoa jollekin, mutta toisaalta taas: kenelle muka? Tiedän, että osaks se on toi lumi maassa. Lumisessa maisemassa on jotain rauhallista, lähes kuolemaan verrattavaa fiilistä. Talviin liittyy myös paljon ahdistavia muistoja, kuten kolme itsemurhaa, joista kaksi on tapahtuneet tän bloginkin elinkaaren aikana.Miksi mulla pyörii aina kerran vuoteen nää ajatukset niin vahvoina? Miksi mä olin kesällä niin onnellinen ja varma itsestäni ja elämästäni ja nyt niin pohjalla? Tulenko mä vittu koskaan elämään normaalia elämää ilman halua kuolla? Hullua, ettei kukaan tiedä näistä mun fiiliksistä. Ja luulen, että aika moni yllättyiskin, jos tietäis. "Kun se on niin vahva ja positiivinen ihminen!" Mietin just, että mulla ei ehkä oo ollut kaikista helpoin elämä. Eikä kai se sitä koskaan tule olemaankaan. Tarviiko silti jatkuvasti käydä pohjalla, kun sitä nousua ei kuitenkaan osaa arvostaa? Miksen mä osaa olla kiitollinen siitä, että mulla on asiat kuitenkin aika hyvin? Miksi mun pitää aina tavoitella täydellisyyttä? Tekis mieli vaan mennä peiton alle ja nukkua huomiseen. Huomenna kaikki olisi taas vähän paremmin. Vaan aamukahdeksaan on tiedossa töitä. Brilliant. 21:45 # |
|
|
|
|
