- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

20.10.05

 
15.000 kävijää rikki. Eihän se ole mitään näin monen vuoden ajalta, mutta jos täällä kävisi puolessa vuodessa sen verran porukkaa, tuskin kirjoittaisin samoista asioista kuin nyt. Sensuuri iskisi ja itsekritiikki estäisi kirjoittamasta. Tämähän on kuitenkin vain päiväkirja eikä kantaaottava ajankohtaisblogi, joka siteeraa puolta Blogistaniaa.

Sinä viidestoistatuhannes kävijä, ilmoittaudu heti! Käyttänet ilmeisesti DNA:n nettiä ja olet sijoittanut itsesi tämän maan kartalla enemmän lännen puolelle kuin itään. Suuria palkintoja luvassa, vaikkapa tyttöjen suutelukuvia tai käytetty vasemman käden lapanen, jonka pari katosi.. :)

On ne vapaaillat sitten ihkudaa. Tulin kotiin puoli viiden aikaan ja ehdin puolet katsoa Emmerdalesta, kun uni vei. Salkkareiden alkuun heräsin ja menin keittelemään nuudeleita. Syödessä vilkuilin Eeroa (näyttelee Saulia) ja mietin miten sillä on ollut niin oudot hiukset aiemmin. Taistelin hillitöntä jäätelönhimoa vastaan ja kas, onnistuin. Kauppa on jo kiinni.

Tänään rapsahti ne kaksi op:tä tilille arvosanalla 4. Jännitin turhaan etukäteen, ihan mukavasti se meni. Sain kopioitua kaikki opiskelumateriaalitkin valmiiksi ja nyt on hyvä aloittaa viikon "lukuloma". Töissähän se menee, mutta jos edes jossain välissä ehtisi vilkuilla prujuja, niin olis jees. Pääasia, että saa hetkeks pistää koulujutut pois mielestä.

Huomenna kasiks töihin ja sitten illalla Nightwishin keikalle valvomaan järjestystä. Setä on ollut viime aikoina tosi busy ja väsynyt ja plääh. En ees pyytänyt sitä sit mun luo yöks. Osais se varmaan itekin suunsa avata, jos haluais tulla. Toivottavasti uusi vaaleanpunainen leluni löytäisi jo mun luo huomenna!


21:05 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna