- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

12.7.05

 
Rankka viikonloppu vaatii palautumisen. Sunnuntai-iltana oli selvää, etten kykenisi muutaman tunnin unilla menemään töihin. Hain siis sairaslomaa, mutta ikäväkseni terveydenhoitaja käytti vain 2/3 valtuuksistaan ja joudun menemään jo huomenna takaisin. Parin päivän täydellinen lepo tuli kuitenkin tarpeeseen, edessä on enää 8 päivän työputki ennen seuraavaa vapaapäivää.

Oltiin eilen Eekan kanssa biitsillä. Kommelluksitta ei sekään reissu mennyt, mutta loppuen lopuksi saimme ihanan pikkubiitsin omaksemme pitkäksi aikaa. Kun porukkaa alkoi parin tunnin kuluttua saapumaan, suuntasimme takaisin Helsinkiin. Pyörittiin autolla Munkan rannassa ja Hietsussa, kunnes heitin Erican OC-iltamiin. Kävin äipällä pesemässä auton ja kyllä nyt on hieno.

Ilta ja yö meni jutustellessa Peikkopojan kanssa. Torstaina nähdään taas. Sitä ennen mun pitää raivata laiminlyöty kämppäni..


13:56 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna