- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

20.6.05

 
Sen sijaan, että olisin poistanut koko blogin, niinkuin ajatuksenani oli, vaihdoinkin pohjaa. Olkoon tämä sen aikaa, kunnes siirryn uuteen osoitteeseen / jaksan näperrellä uuden, itseni näköisen.

Paska fiilis ei mennyt yön aikana ohi. Aamulla olo oli itkuinen ja kaikinpuolin inha. Pistetään menkkojen piikkiin tällä kertaa. Piristin itseäni siivoamalla ja järjestelemällä tavaroita. Pienin askelin kohti päämäärää, sitä valmista kotia. Lattiat pitäisi kaiketi pestä vielä tänään, äippä tuo lauantaina pesemäni matot jossain vaiheessa illalla.

Huomasin tänään ikävän jutun. Kirjahyllyni on täynnä jokaista hyllyä myöten, kääk! Joudun piakkoin siis uuden ostoon, eikä tänne työhuoneeseen taida toista mahtua. Voi olla, että väliaikaisratkaisuksi vetelen seinät täyteen hyllyjä ja mietin vasta sitten asiaa. Kirjojen tulo kämppään on kuitenkin vähentynyt siitä, mitä se oli ennen.


18:05 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna