27.2.05
Perjantai oli vasta alkusoittoa helvetille. Tänä aamuna kaahattiin taas hätäpäivystykseen ja sinne jouduin rakkaimpani jättämään silmät kyynelissä. Ei ole mitään kamalampaa kuin epätietoisuus ja nyt odotankin soittoa kirurgilta onko koira kunnossa ja miten leikkaus meni. En kestä, jos viimeisen kerran näin mamman oman mussun tiputuksessa ja rauhoittavista sekavana. En vaan kestä. Paskamainen viikko, jolle tää oli aivan saatanan paskamainen päätös. Itkettää vaan jatkuvasti. Täällä kotona on niin hiljaista ja tyhjän punkan näkeminen särkee sydämen. Toivottavasti meidän yhteinen aika ei loppunut vielä..
13:45 #
|
|
