- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

21.2.05

 
Hiihtoloma alkoi vallan mainiosti. Perjantaiaamuna kännykässä odotti tekstiviesti, jossa rakkaani ilmoitti muuttaneensa suunnitelmiaan ja saapuvansa viikonlopuksi tänne. Ihan mukava herätys, vaikka tiedossa oliki työpäivä suoraan perseestä.

Ja niinhän se viimeinen työpäivä ennen lomaa meni.. Tai siis, noh, menihän se. Vitutusta ja puurtamista ei puuttunut. Jotenkin alkaa tulla turhan tavaksi, että muut ihmiset lupaavat hoitaa asioita, mutta ovat saamattomia laiskimuksia, aikataulu pissii ja loppuenlopuksi koko paska kaatuu mun hartioille. Rupeaa jo todenteolla vituttamaan moinen, etenkin kun kyseiset hommat kuuluu niiden toimenkuvaan. No, sain sentään kaiken kuntoon ennen lomia, joten nyt ei tarvitse stressata ainakaan siitä asiasta.

Kotona ehdin vähän aloitella päikkäreitä, kun sain seuraa peiton alle. Lepäiltiin ja söpöiltiin,
aivan kuten koko viikonloppukin. Ei kovin kummallista, mutta rentouttavaa. Saimme sentään jotain aikaiseksi:

- tehtiin pitsaa ja pannaria
- vaihdettiin kännykkäliittymää (alkaa kaukosuhteilu käymään kalliiksi..)
- vierailtiin äippälässä
- lenkitettiin koiraa
- vuokrattiin ja katsottiin leffa
- morjenstettiin Eekaa Mäkkärillä
- pusuteltiin ja haliteltiin sekä tehtiin jonkin verran lisääntymisharjoituksia

Aamulla rakkaani joutui jatkamaan matkaansa ja itse vääntäydyin sohvalle katsomaan Harry Potteria ja Azkabanin vankia. Harmistuttaa nuo lyhyet leffaversiot ja tuli kova hinku lukea kirjat läpi taas. Valitettavasti kaikki lukeminen pyhitetään nyt pääsykokeille, joten Potterit saavat odotella auringonpaistetta ja kesää.

Hassua, että kello käy vasta puoltapäivää ja kaikenlaista on ehtinyt jo tapahtua. Ehkä saisin tänään jotain aikaiseksikin. Pitää ainakin palauttaa leffat ja jos jaksan, käyn hakemassa yhden pääsykoekirjan. Pari päivää vietän kotosalla, mutta jos kaikki menee putkeen, häviän loppuviikoksi maisemista. Ihana loma!


12:09 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna