Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
18.1.05Sydäntä raastaa hiimuinen ikävä. 234 kilometrin välimatka ei tunnu hyvältä, ei ollenkaan. Miksi en voinut rakastua naapurinpoikaan? Miksi rakkaani sai siirron keskelle mörön persettä juuri nyt? Miksi elämä on aina niin vitun epäoikeudenmukaista?En ole ikinä ajatellut naimisiinmenoa itsestäänselvyytenä tai asiana, joka vain kuuluu tehdä. Olen jo kerran ollut kihloissa, nuorena ja syvästi rakastuneena. Kestihän sitä onnea kuitenkin kolme vuotta, joten emme ihan heppoisella pohjalla olleet. En ole suunnitellut pitäväni suuria prinsessahäitä enkä aio kuluttaa tuhansia euroja yhden päivän juhlintaan. En myöskään aio kutsua jokaikistä tuntemaani ihmistä mukaan, itseasiassa en aio kutsua KETÄÄN. Kaiken tämän valossa ja oman realistisen sekä hieman pessimistisen ajattelutapani huomioonottaen, tuntuu hullulta, että jokaikinen soluni huutaa naimisiin ollessamme yhdessä. Jossain syvällä piilee vain yksi toive: saada olla yhdessä maailmanloppuun asti. Nyt ja aina. Olen aina ajatellut, että jos naimisiin päädyn, se tapahtuu vain ja ainoastaan rakkaudesta. Ei hyvien bileiden, lahjojen, velvollisuuden, lakipykälien tai minkään muunkaan takia. Kaikki muut syyt on mahdollista toteuttaa muutenkin. Jos naimisiin joskus päädyn, tapahtuu se jossain kaukana täältä, kahdenkesken rakastamani ihmisen kanssa. Ketään muuta en paikalle kelpuuta. Tiedän yhden jos toisenkin läheiseni paheksuvan ajattelutapaani, mutta olenko ennenkään välittänyt? On hullua rakastaa niin paljon, että sattuu. On hullua, että tässä iässä tuntuu siltä kuin rakastaisi ensimmäistä kertaa. On hullua, että kaiken sen paskan jälkeen, mitä on saanut kokea, vielä jaksaa uskoa rakkauteen. On hullua, että joku rakastaa minua NIIN helvetisti. En tiedä miten voin elää, jos tämä rakkaus ei ole lopullista. En tiedä mitä teen, jos menetän tämän rakkauden. En halua edes ajatella sitä asiaa. Se ei yksinkertaisesti saa olla vaihtoehto. Muistan, kun nämä sanat kaikuivat autoradiosta ja saivat ihan uuden merkityksen. Aloin itkeä holtittomasti ja oli pakko pysäyttää. In my deepest fears I'm losing you.. Even if somebody tried to stop my heart, I'm still alive, I will never give up.. All I need to feel is your breath on my skin.. This endless longing between you and me.. We can't give up now.. We're gonna make it somehow.. 22:53 # |
|
|
|
|
