- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

20.12.04

 


Vein eilen mutsin kattomaan Copperfieldiä kiitokseksi siitä, että hoiteli mun asioita ja hauvaa sairaalareissun aikana. Olihan sen show hieno ja itseasiassa oli ihan mukava käydä Areenalla asiakkaana pitkästä aikaa. Tällä hetkellä olen niin varoissani, etteivät edes lippujen hinnat todella hyville paikoille kauhistuttaneet.

Lähtiessämme sai äiti aika ikävän puhelun, jota seurasi toinenkin. Sukumme pikku-ukki oli päättänyt päivänsä ampumalla itsensä metsään. Oli ensin nostanut vaimolleen suuret summat rahaa, järjestänyt asiat kuntoon ja jättänyt poliisille annettavaksi kartan paikasta, josta hänet löytää. Ulkona satoi jalkarättejä ja oli pimeää, kun saimme tämän tiedon. Se pienenpienikin joulufiilis katosi ja mieleen muistui oman perheen tapahtumat kohta neljän vuoden takaa. Jotenkin tuntuu hirmuiselta, että ihmisellä on valta päättää tälläisistä asioista.

Tänään olisi joulukirkko. Noiden tapahtumien takia tekisikin mieli mennä, mutta pelkään alkavani itkeä kaikkien oppilaiden aikana. En kuulu kirkkoon, enkä oikein tiedä mihin uskoa, mutta lasten joulukirkko on kuulunut ohjelmaan työn puolesta jo vuosia ja on aina saanut aikaan rauhallisen mielen. Katsotaan nyt jaksanko lähteä, joku oli nimittäin yöllä ajanut lumiauralla ylitseni useita kertoja ja yksi jos toinenkin lihas on kiukkuinen saamastaan kohtelusta.


09:58 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna