Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
30.8.04Varmaan ainoa asia, joka pitää mut suht hengissä tällä hetkellä, on toi koira. Kelasin just, etten ikinä vois hankkia lapsia, kun oon näin mielenterveysvikainen. Masentuisin ja tappaisin itteni ja se lapsi jäis orvoks. Sääli sinänsä, koska otin tossa selvää jo adoptioasioistakin. Eipä mulla tällä hetkellä varaa ois siihen, mutta sit joskus. Mä oon ja tuun aina olemaan maanisdepressiivinen ja potentiaalinen itsemurhakandidaatti. Lähes kukaan ei tiedä, että mulla oli jo valmis suunnitelma sillon reilu kolme vuotta sitten, kohta neljä. Jos faija ei ois ehtinyt ensin, mä en olis tässä enää. Tosin, sillon mä halusin kuolla. Nyt mä en vaan jaksa enkä halua elää. Niissä on onneks kuitenkin vissi ero.Mua pelottaa jo valmiiks kämppiksen muutto. Sit mun ei tarvi enää edes esittää kellekään, kukaan ei enää tiedä mitä mulle kuuluu. Eikä ketään kiinnosta. Mä pelkään asua yksin, oon aina pelännyt. Saati nyt ekassa kerroksessa. "No, onneks sulla on koira", sano mutsi. Niin, onneks mulla on koira, joka haukkuu jokaista rasahdusta, joten mä varmasti oon paskat housussa koko ajan. Pelkään siis yksinasumista, vaikka sitä haluankin. Mulla on ikävä jotain. Äitiä. Me ollaan erkaannuttu ihan liikaa. Mulla on ikävä mua itseäni, hyvää oloa. Mulla on ikävä jonnekin. Mä en jaksa täällä paskassa maassa paskoissa ympyröissä. Mä haluan vittuun täältä. No, nyt nukkumaan. Aamulla puhtaat vaatteet ja uusi "vittu mulla menee hyvin"-naamari päälle. "Kyllä sä jaksat, sä oot niin vahva. Oot aina ollu, pitäny huolta muista." Haistakaa vittu, te ette tiedä mistään mitään. Enkä mä kerro. Ei teitä kiinnosta, ettekä te edes ansaitse tietää. 23:11 # |
|
|
|
|
