-
Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
4.6.04Se on kuulkaa niin, että ensimmäinen keikka lehdenjakajana on takana ja homma oli OIKEASTI hemmetin mukavaa. Kunto riitti täysin siihen puuhaan, vaikka kuuma tulikin ja hiki virtasi. Kunhan ilmat lämpenee, ajan suoraan keikalta Kuusijärvelle, vetäisen pienet aamu-uinnit ja sen jälkeen onkin hyvä nauttia kevyt aamupala ja rykäistä petiin pariksi tunniksi. Ja taas voi aloittaa aamun uudelleen ja syödä vaikka toisen aamupalan. Ei sovi unohtaa, että se on päivän tärkein ateria!Huomenna tairetahan lähteä Pohojanmaalle Kurikkaan heilanhakuvestivaaleille. Ajomatka on pitkä ja töihin pitää ehtiä sunnuntaiksi taas järjestystä valvomaan fudismatsiin. Toisaalta ajaminen tänä iltana ei oikein innosta, saati yöpaikan etsiminen. Samalla keikalla piipahdetaan Tuurissa moikkaamassa aitoa Miljonääri Jussia. Vestivaali on näköjään maksullinen, joten toivotaan, ettei se rajoita intoamme lähteä katsastamaan pohojalaaset miehet. Extreme Duudsonithan on siltä suunnalta, joten puukkohippamiestä ollaan hakemassa selkeesti. Lehemiä sais olla pari kappaletta ja peletoa kans mielellään. Varokaaha, täält tulee sellaaset neirot, jotta oksat poies! Jos noissa ei vielä ole tarpeeksi aihetta olla hel-ve-tin onnellinen, niin tässä tulee vielä päivän kohokohta. Kuusi vuotta sitten tutustuin netissä aivan upeaan kanadalaisneitoseen, josta tulikin pariksi vuodeksi erittäin läheinen ystäväni. Tiemme kuitenkin erosivat asuessani Saksassa ja yhteydenpito laantui. Löysin erään nettisivun ajalta kivi-paperi-sakset, jonne olimme kirjoittaneet kipeitä sekoiluviestejä joskus vuonna 2000. Päätin yrittää tavoittaa kaverini ja mailasin siihen ainoaan osoitteeseen, jonka olin vuosia sitten saanut. Tänään oli tullut vastaus. SAIRASTA! Mieletöntä! Upeeta! Aivan loistofiilis! Voipi olla, että seuraava ulkomaanreissuni suuntautuu sitten Torontoon, wheeee! Hienointa tässä kaikessa on, että päivä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, joten jos se jatkuu yhtä loistavana tästäkin eteenpäin, on parin tunnin sisään ovikelloani soittamassa elämäni mies, puolilta päivin olemme kihloissa ja illansuussa on jo jälkipolvikin pistetty alulle! Oh, by the way. Mähän aika-ajoin tykkään tehdä kaikkea sairasta ja huvittaa siten ystäviäni. Laitoinpa siis eilen yöllä netissä häröillessäni jonkun fakin deitti-ilmoituksen jonnekin päin cyberavaruutta. Tähän mennessä olen saanut kolme vastausta, yikes! Saa nyt nähdä kelle niistä sarjamurhaajista jaksan vastata, kukaan ei oikein sytyttänyt.. Niin, ja jos olen unohtanut mainita (en jaksa tarkistaa), viime viikolla päähäni paskansi lintu. Nytpä on sekin ihanuus koettu, yleensähän sellaista tapahtuu vain sarjakuvissa ja leffoissa. Olin juuri matkalla työhaastatteluun ja ilmeisesti myös sain sen paikan. Hiukset tosin kävin pesemässä juuri ennen haastattelua vessassa. Voi melkein sanoa, että vitutus oli huipussaan sillä hetkellä. VAAN EIPÄ NYT! Taidan heivata tän upouuden Adidaksen kylpytakin tonne naulaan ja kömpiä ihkulakanoiden väliin ottamaan parin tunnin tirsat, jotta jaksan sitten kohdata tulevan aviomieheni taikka suunnitella reitin Kurikkaan/Tuuriin. Unia! 07:39 # |
|
|
|