- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

16.6.04

 
Ollaan oltu duuniprojektin kanssa niin nopeita, että työt loppui eilen kesken. Saatiin onneksi loppupäiväksi puuhaa ja tänään löysänpuoleinen tahti jatkui. Pomo ilmoitti, että loppuviikko on vapaata, maanantaina vasta taas hommia, kunhan projektinvetäjä keksii meille uuden homman. Eli selviydyn siis loppuviikosta ihan kunnialla, jesss!

Kävin Tanyan kanssa syömässä salaatin ja istuksimme kolme tuntia pälisten ja pulisten ja elehtien ja polttaen aivan liian paljon tupakkaa. Oli hemmetin ihanaa! Tyttöjen juttuja, etenkin kun Tanyan kanssa voi puhua IHAN KAIKESTA. Hienoa, että yks mun läheisimmistä beibeistä on taas maisemissa, ainakin kesän.

Uudet sohvat odottavat vieläkin varsinaista korkkausta, ellei kämppis sitten ole jo raiskannut niitä. Saavatkin odottaa huomiseen. Lehtienjakokeikan jälkeen mulla on aikaa pötkötellä. Täytyy muistaa käydä ostamassa pojuille puruja ja ruokaa. Voisi myös ostaa uudet verhot ja ommella ne, kun nyt tässä on aikaa ja viikonloppukin tulossa. Ikeassakin voisi käydä hakemassa taas vähän kehyksiä ja maalailla niitä sitten uuden olkkarin sävyisiksi. Mulla on jo kaksi kuvaa mielessä niihin ripustettavaksi.

Viime yön jakokeikalla sattui pieni välikohtaus. Tullessani rappuja alas, oli hissin ovelle ilmestynyt joku jättiläisenkokoinen äijä, joka suorilta käsin kysyi haluanko turpaan. Juoksin pihalle, jossa parini hätisti äijän tiehensä. Kaikkea sitä sattuu, hyvä vaan, että sattui nyt kun oli pari mukana. Kyllä se melko ahdistavalta tuntui, käytävästä ei olisi päässyt pakoon mihinkään.

Nyt vois mennä nukkumaan, herätys 01.45. Kämppiskin on jossain muualla mesoamassa, jos sais vaikka untakin. Viime yönä unet jäi neljään tuntiin, mutta hienosti pärjäsin tänään töissä. Huomenna saa sitten nukkua nää univelat pois. Kauniita unia, autoja ja junia!

[Edit: Näyttää siltä, että oon edelleen Pinserin pimennossa, voivoi!]


18:54 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna