Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
21.6.04Nukuin jotenkin rauhatonta unta, tai ainakin muistan miettineeni kovasti asioita. Herätyksen antoi Areena, kyselivät tulenko Cherin konserttiin töihin juhannuksena. Juuen. Vieläkin oon ihan töttöröö. Unta olisi varmaan riittänyt pidempäänkin. Tänään pitäisi kuitenkin saada ne asiat tehtyä, jotka jäivät viikonlopun takia tekemättä.Ajomatka Turkuun sujui leppoisasti. Emme olleet nähneet Eekan kanssa vähään aikaan, joten höpötettävää riitti. Matkalla piti pysähtyä Mäkkäriin, mutta koska a) Suomi on perseestä, eikä täällä kasva Mäkkejä tienvarsilla b) Salo ei ollut siellä missä piti ja c) vauhtia oli liikaa, viivästyi syöminen Turkuun asti. No, ajoimme kuitenkin tunnissa Helsingistä Saloon (tai sinne missä luki Salo, eikä ollut kuin yksi talo, ei siis Mäkkäri tuo ainoa talo, damn), joten eipä tuo kauheasti viivästynyt, mutta nälkäisenä se tuntui jumalattoman pitkältä matkalta. Ruokaa napaan, tupakkaa ja pari siideriä matkaan ja suunnistimme Miiran ja Minnan luo. Yllättävää, kuinka helposti suunnistin Turussa, vaikka käynnit voi laskea yhden tai kahden käden sormilla. On se vaan niin pieni paikka. Perillä kuuden tähden hotellissamme meille tarjottiin hyvän seuran lisäksi ruokaa alkupaloineen ja aperitiiveineen. Eekaa vaivasi aluksi väsymys, olihan takana edellisenä päivänä juhlitut synttärit ja vain pari tuntia unta. Hissukseen ilta eteni siihen pisteeseen, että olimme valmiita lähtemään Turun yöelämää katsastamaan. Saimme kyydin keskustaan, jossa sitten palloiltiin jonkun aikaa löytääksemme sopivan biletysmestan. Sellaista ei Turussa liene, mutta kelpuutimme testattavaksi Marilynin, pienimmän ja ankeimman teinihelvetin, johon olen koskaan astunut. (Matka Sokeriin katkesi Eekan nuoreen ikään, pokeilla ei selkeästi ole samaa ideologiaa kuin Helsingissä, jonka mukaan hyvännäköiset täysi-ikäiset muijat lasketaan AINA sisään..) Marilynissä "viihdyimme" yhden siiderin, tequilapaukun, bacardicolan ja parien varpaiden tallomisien ajan. Sitten oli jo pakko päästä pois. Lisää seilailua kauppatorin ympäristössä ja vittuilua turkulaisille. Se aksentti (Eeka sanois tähän: "Mikä aksentti, se on vittu oma kieli!") sai meidät lähes raivon partaalle ja köpötellessämme pois hullujen joukosta, nappasimme taksin ja ajoimme lähiöbaariin. Vitutus oli noussut jo siihen pisteeseen, että nyt tarvittiin viinaa ja nopeasti. Eeka kävi vetäisemässä karaokessa Mombasan ja kossubatteryjen avulla selvisimme sen hetken, jonka baari vielä oli auki. Koko tien leveydeltä sitten raahauduttiin hotellille herätellen naapureita. Aamulla sadisti-Eeka ei antanut mun nukkua, joten päänsärky ja vapina oli taattua. Krapulapitsat helpotti hieman oloa ja suihku virkisti. Lähdettiin Miira seuranamme keskiaikamarkkinoille, vaikka epäilinkin hieman ajokuntoani. Katsastettiin mestaus, joka oli paljon leimimpi kuin kuvittelin. Siinä olotilassa veren roiskuminen olisi kuitenkin ollut liikaa. Kierreltiin kojuja ja haettiin meille pääkaupungin kukkasille hullun paperit. Krapula aurinkoisena päivänä, ei hyvä. Oltiinkin siis melko hyytyneitä markkinoilta palattuamme. Hetken aikaa lepuuteltiin ja sitten suunnattiin kotiin. Ajomatka meni yllättävän nopeasti, vaikka olo olikin todella hyytynyt. Oli vain kiire päästä kotiin. Turku on kiva paikka käydä, ainakin kesäisin, mutta ihan oikeasti en voisi asua siellä. Liian pieni kaupunki, liikaa turkulaisia, liian paha krapula, ahdistavaa. Kaaduinkin lähes välittömästi petiin kuunneltuani ensin kämppiksen jorinat sen viikonlopusta. Miira ja Minna tapasivat keskiaikamarkkinoilla Aaltoneidon ja puolella korvalla kuulin heidän jutustelevan blogaamisesta. "Mitä mä tässä teille selittelen, kyllähän te ootte lukeneet mun blogin! Ai, sä et tiedä mitä mulle kuuluu, lue mun blogi!"-kommentit, vaikkakin leikkisästi sanottuna, pisti mut miettimään jälkeenpäin. (Siinä tilassa käynnissä oli köyhän miehen pingpong, kaksi aivosolua etsivät toistansa, joten muun ajatteleminen kuin "vittu mä kuolen tähän oloon" ei ollut mahdollista..) Mulla on aika ristiriitaisia tunteita tästä päiväkirjasta. Esimerkiksi läheisimmät ystäväni Eeka ja Tanya eivät tiedä tästä blokista mitään, eivätkä todennäköisesti koskaan saakaan tietää. Mä en voi kuvitella, että oikeesti keskustelisin niiden kanssa mun kirjoittamista asioista tyyliin "Blogasit siit kundista, haluutko kertoo yksityiskohtia?" Tai "Eihän mulle mitään uutta kuulu, kyllähän sä oot lukenut". Ei, ei, ei. Kyllä mulla pitää olla puhuttavaa mun ystävien kanssa, etenkin jos nähdään vähän harvemmin. On niin kiva kikatella ja muistaa yhtäkkiä, että "Heiheiheihei, iiiiik, mä en ookaan kertonu sulle, gaaaaaawd, et ikinä usko mitä tapahtu!!" kuin, että "Taisit lukee sen jutun?" "Joo, aika kipee." "No, eipä siit sit sen kummempia." Karrikoiden siis näin. Ei, kyllä tää päiväkirja on ihan mun omaan käyttöön, voin sitten joskus ehkä printata koko paskan kansien väliin muistoksi. Se, että tää on Pinserin listoilla, sai mut alussa paniikkiin. Nyt kuitenkin tiedän, että suurin osa sosiaalipornon seuraajista on (tekiskö vähän mieli sanoa pateettisia luusereita, muahhhh, EEEVIL!) ns. normaaleja peeping tomeja. Itse en ole tosta seuraamisesta oikeasti jaksanut innostua. Joskus mainitsinkin aiheesta täällä. Muttajoo, eiköhän tossa ollu tärkeimmät taas. Kiitos ja kumarrus Provon himokkaille lesbiaaneille, sieltä voi lukea toisen version tästä keikasta, jos kiinnostaa. Laskun saa lähettää perässä. Ensi kerralla koitan käyttäytyä. Ehkä. 11:46 # |
|
|
|
|
