Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
27.4.04Vittu mä olen oikeasti kusipää. Mun kaikki aika menee ihan helvetin typeriin asioihin ja tuntuu etten ehdi tekemään mitään tärkeää ja järkevää. Näihin "typeriin" asioihin lukeutuvat myös työt ja harrastukset. Tärkeisiin asioihin ystävät ja pääsykoeluvut jne.Viikonloppu oli yhtä saatanan touhotusta. Valmistautukaa perkele pyörittämään silmjiänne, sillä eksä, johon en ole ollut yhteyksissä piiiiiiitkiin aikoihin, on kuvioissa. Tavattiin perjantaina kahvittelun merkeissä, mä saan velkani tosi pian, jipee, ihme on tapahtunut. Viimeinen yö omassa kodissa aikakaudella ennen kämppistä meni sitten eksän kanssa ja kainalossa. Vittusaatana. Jos olisin miljonäärijussi toteaisin kaiketi jotain tyyliin "Ei pihtaillut ja vääntöä oli jokaisessa asennossa". Tuli siinä punkkuhuuruissa sitten keskusteltua asioistakin jonkun verran, mutta enpä luojan kiitos kauheasti muista enää näin jälkikäteen, että mistä. Lauantaiaamun herätys olikin sitten elämää hirveämpi darra ja väsymys. Siivoilin kämppää ja paniikissa odottelin koska kämppiksen vanhemmat änkeävät sisään. Muutto meni kuitenkin suht kivuttomasti, vaikka itse podinkin huonoa oloani. Illalla eksä liittyi taas kisastudioomme ja tilattiin pitsaa, juotiin siideriä ja viiniä ja mentiin suht ajoissa nukkumaan. Eksä jäi taas yöksi. Sunnuntaiaamu oli sitten, jos mahdollista, vieläkin enemmän helvetistä, mutta loppuen lopuksi kaikki meni hyvin. Moni asia oli milliä vaille menossa vituiksi, mutta onneksi pysyttiin hyvän fiiliksen ja onnistumisen puolella. Päivä kului pitkälti stadissa partiotouhuissa ja sen jälkeen olikin niin väsynyt ja sekaisin, että tajusin vasta eilen asioita. Kuten sen, etten ehtinyt jutella ihmisten kanssa tarpeeksi, joiden kanssa olisin halunnut jutella. Ja että olen vaikuttanut varmasti itsekeskeiseltä kusipäältä. Kun on muistettavana 100 asiaa toisten hyväksi, tulee varmaan samalla tehtyä 100 asiaa väärin muita kohtaan. Ja loppuen lopuksi itse kuitenkin kärsii ehkä eniten. Mä odotan ja pelkään kesää. Odotan sitä vapauden tunnetta kun kaikki nää velvollisuudet jää taakse ja saan taas olla ja keskittyä olennaiseen. Ja pelkään sitä itkua ja huutoa, kun kevätjuhla taas koittaa. Oon varmaan paskana taas pari viikkoa. Toisaalta en myöskään haluaisi, että aika kuluisi NYT nopeasti. Juteltiin sitten eilen eksän kanssa asioista, joista ei olla koskaan juteltu. Erosta on yli vuosi, mutta silti tuntui ihan hyvältä käydä joitakin asioita läpi. Sunnuntaina ahdisti ihan vitusti, kun huomasin siitä taas niitä piirteitä miks sen kanssa oli niin hankalaa ja joista en tykännyt. Eilen sitten ahdistikin jo kämppis, joten oli pakko paeta ajelemaan eksän kanssa. Se toivoo mun olevan onnellinen. Mä olenkin. Miks mua sitten sattuu? Miks mun tekis mieli itkeä 24/7 ku asiat on kaikki niin vitusta? Miks mulla on kaikki kuitenkin hyvin, mut asiat tuntuu luisuvan käsistä? Eikä mulla oo mitkään PMSsätkään eli ei voi laittaa menkkojen piikkiin tätä olotilaa. Huoh. 09:49 # |
|
|
|
|
