- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

4.4.04

 
Toinen viikonloppu metsäilyä takana. Perjantaina olin tosi kipeä ja melko riskialttiissa tilassa ajamaan autoa. Perille pääsin kuitenkin onnellisesti ja käytiin Eekan kanssa ostamassa sapuskat. Lauantaina roudailtiin puita ja metsäiltiin muutenkin. Ilmat oli koko viikonlopun ajan mitä loistavimmat. Oli hauska tulla kotiin, kun kolme rottapoikaani olivat kaikki yhdessä kasassa nukkumassa ja tunnistettuaan ääneni, availivat vähän simmujaan. Haisen kuitenkin niin pahalta, etten viitsi ottaa niitä nyt juoksentelemaan, vaan suuntaan ihan kohta suihkuun ja sitten leikkimään niiden kanssa. Pitäisi lähteä siivoamaan uutta kotia ja mahdollisesti muuttaa sinne tämän päivän ja huomisen aikana. Saa nähdä mitä kamaluuksia remonttireiska on taas saanut aikaiseksi.

Sain melko kiihkeitä viestejä eräältä "ystävältäni" viikonloppuna. Miehen seura lähiaikoina voisi tehdä terää, johan tässä on selibaattia kestänytkin luvattoman kauan. Toisaalta ihan jees huomata, etteivät kaikki alkukantaiset himoni ole kuolleet kusipää eksän myötä, vaan ne ovat vain olleet talviunilla.

Viikonlopun saldo
Pääsykoelukuun käytetyt minuutit: 0
Syötyjen kaloreiden määrä: lähemmäs 2000?
Poltettujen kaloreiden määrä: ainakin 1000
Poltettujen savukkeiden määrä: n. 30
Pikkupojista ja vähän isommistakin haaveiluun käytetty aika: liki 5 tuntia?!

Kaikenkaikkiaan siis taas yksi mukava viikonloppu. Kun ei vain univelka kerääntyisi taas samanlaiseksi kuin viime viikolla.


14:24 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna