- Yet Another Diary..

Yet Another Diary..

Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli.

3.2.04

 
Hetkinen. Vuoden olen tänne jo kirjoitellut. Sitä edelsi muutamat kuukaudet toisessa nettipäiväkirjasssa, jota myöskin edelsi yksi kappale täysin muualla. Siirtyminen paikasta toiseen ajoittain ei ole ollenkaan huono asia. Tässä kirjassa olen paljastanut harvinaisen paljon itsestäni, enkä pidä siitä ollenkaan. Lisäksi kaksi ihmistä, jotka tuntevat minut oikeastikin, ovat tunnustaneet käyvänsä täällä. Se, kuinka moni ei ole tunnustanut, pelottaa. Muutto on siis edessä, jollei oikeassa elämässäni, niin täällä.

Sain tänään mielenkiintoisen työtarjouksen. En ole vielä päättänyt mitä teen. Ala on turhankin haastava, pesti suht lyhyt, mutta rahakas, aikaavievä ja vittumainen. Rahaa tarvitsen, mutta toisaalta myös aikaa. Pääsykoekirjat ovat ilmestyneet, toinen mulla onkin ennestään, toisen käyn hankkimassa vielä. Ajattelin panostaa lukemiseen tämän kevään, mutta eipä taida onnistua, jos tuo työ nyt kutsuu.

Toisen duunin liksa tuli eilen, palkkakuitti tänään. Juuri niinkuin epäilinkin, 60% verottajalle. Loistavaa. Kiitos palkanlaskijat, te vihoviimeinen niljakkeiden rotu. Tänään en aio käydä suihkussa, en pukea. Jos olen puoli päivää jo onnistunut kuluttamaan, eiköhän toinenkin puolikas suju vaivattomasti ilman että se vaatii tuollaisia ponnistuksia.


16:44 #


KIRJOITTAJA

Koo, se oon mä. 20-something, ikuinen teini. Vuodatan ja suodatan tänne elämäni vuoristoradasta
- opiskelusta, liiallisesta työnteosta, sinkkuilusta, härdäämisestä ja ihan normipäivistä. Yleensä on kivaa olla mä, aina ei. Kommentit on jees.
Read and weep.

TJEU - TSEKKAA JOS ET USKO

Miira ja Minna
Angsti-Pipsa
Kokki Kolmonen
Emppa Malawissa
Thiiren pesue
Naamarit
Tiiperoinen
Cistaliini
Kisperi
Norpatti
Oola-laa!
Esteri
Sexipoica
Gee

Vieraskirja
Tilaa YAD


2006

Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

2007

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?




© Minna