Yet Another Diary.. |
||
Kun elämä ei aina menekään ihan kuin sen kuvitteli. |
||
7.2.04Eilen oli lyhyt työpäivä, joten kävin sen jälkeen tulevalla työpaikalla tekemässä paperitöitä etukäteen. Sain kaikki listat ja leikkaa-liimaa-askartelin siinä sitten pari tuntia hommat kuosiin. Käväisin vielä sen jälkeen katsomassa pääsykoekirjaa, mutta eihän sitä tietenkään ollut kummassakaan kirjakaupassa. Kiva aloitus viikonlopulle, kun tietää mikä maanantaina odottaa ja kaikki on etukäteen valmista. Olisimme menneet työkaverin kanssa ottamaan yhdet, jos kaverilla ei olisi tipaton helmikuu menossa ja jos itse en nappailisi taas lääkkeitä. Illalla pitsa oli pitkästä aikaa piste ii:n päälle hyvin alkaneelle viikonlopulle. Se yksi siideri olisi kyllä maistunut.. No, ehkä pian taas.Kiinteistönvälittäjät ovat soitelleet ja huomenna pitäisi mennä katsomaan useampaakin kämppää. Nyt on aika jättää tarjouksia sisään, toivottavasti todellisuus on yhtä hyvä kuin kuvat lupaavat. Luulin asunnonostamista oikeasti helpommaksi. Tarkoitus oli tänä viikonloppuna irrottautua rutiineista, kerrankin viikonloppu, jolloin ei tarvitse tehdä töitä. Toisaalta tekisin mielelläni vaikka mitä. Pakkaisin, muuttaisin, ostaisin, mutta vielä ei ole sen aika. Lukisin myös pääsykokeisiin, mutta ilman kirjaa se on hankalaa. Siivoamistakin riittäisi sekä harrastusvelvoitteita. Tekisi mieli lähteä sukuloimaan, mutta selkä on aika kehnossa kunnossa. Autossa istuminen ei oikein houkuta. Ja muutenkin on jostain syystä vähän sininen olo. Ei nyt varsinaisesti masenna, mutta jotenkin mikään ei huvita, ei kiinnosta, ei jaksa innostaa. Pelkkä oleminenkin on jo tarpeeksi. Ei toisaalta kyllä innostaisi pätkääkään taas kalsariviikonloppu suihkutta, mutta jollei pysty liikkumaan, niin ei pysty. Jään tarkkailemaan tilannetta ja odotan mieleni muutosta. You know what they say about redheads. Next moodswing in 10 secs. Vaikken aito punapää olekaan. Sairaalasta soiteltiin ja kirjekin tupsahti kotiin. Leikkaukseni löydös tutkittiin ja sehän paljastui syövän esiasteeksi, ihan niin kuin arvelinkin. Sairastumismahdollisuutenihan on suurempi kuin "normaali ihmisellä", prosenttikertoimia en viitsi kirjoittaa, ne ovat kuitenkin huikeat. Niin kuin olen sanonut, jollei tänään, niin jonain päivänä tämä tauti ja sen liitännäiset vielä vievät multa hengen. Onneksi sen aika ei ollut vielä kuitenkaan. Nyt juoksen sitten kontrolleissa vähintään 5 vuotta ja sen lisäksi kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa. Huoh. Välillä tuntuu kuin olisin 40 vuotta vanhempi, vierailen useammin lääkärin luona kuin ikätoverini ja odotushuoneissa keskustelen osteoporoosista ja Lipposen vanhentumisesta. Voi saatana. Vähemmästäkin tekis mieli vetää piippu ohimolle. 11:19 # |
|
|
|
|
